Lennot Gazipasaan

Lennot Alanyaan Matka

Lennot Gazipasaan
Alanya-Gazipasa lentokenttä on uusin kenttä Turkin etelärannikolla. Lentokenttä sijaitsee 45 kilometrin päässä Alanyasta operoi sekä kansainvälisiä että Turkin sisäisiä lentoja. Aina 2010 koko Antalyan maakunnan ainut kansainvälinen lentokenttä oli Antalyan kenttä, mutta avautumisensa jälkeen koko ajan lisääntyneet lentoyhteydet Gazipasaan ovat parantaneet huomattavasti matkayhteyksiä Alanyaan, sillä Antalyan kenttä on 125 kilometrin ajomatkan päässä Alanyasta.
Lentokenttä rakennettiin jo vuonna 1999, mutta se avattiin liikenteelle vasta 11 vuotta myöhemmin, johtuen operoivan lentokenttäyhtiön valinnasta. TAV Airports Holding sai sopimuksen lentokentän ylläpidosta vuonna 2007, jonka jälkeen yhtiö on ahkerasti kehittänyt kenttää; kiitorataa on pidennetty isompia lentokoneita varten sekä mittavia terminaalien laajennuksia on tehty matkustajakapasiteetin lisäämiseksi. Ensimmäinen matkustajalento laskeutui vuonna 2010, joka lennettiin Istanbulista. Varsinainen ensimmäinen iso lomalentokone laskeutui 2011 tuoden ensimmäiset turistit Alanyan alueelle käyttäen Alanyan omaa lentokenttää.
Sittemmin lentojen määrä Alanya-Gazipasan kentälle on ollut koko ajan kasvussa. Suomesta ensimmäiset lennot lennettiin vuonna 2014. Lentoyhtiöistä Finnair, sekä joukko pienempiä, lähinnä lomalentoyhtiöitä on lentänyt Alanya-Gazipasaan. Vaihdolla Istanbulin kautta on myös yhteys Helsingistä, käyttäen Turkish Airlinesia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Lost Password

Sign Up